Suomen Pianonvirittäjät ry edellyttää jäseniltään työnäytteellä osoitettua viritystaitoa. Työnäytteessä viritys tulee tehdä annetussa ajassa pyydettyyn korkeuteen ilman minkäänlaista viritysmittaria.
Pianon virittäminen vaatii tekijältään tasavireisen viritysjärjestelmän tarkkaa tuntemusta ja ymmärtämistä, koska rakenteellisista asioista johtuen jokainen piano on hiukan erilainen yläsävelsarjoiltaan. Nykyään on olemassa kehittyneitä laitteita, jotka pystyvät analysoimaan pianon inharmoniteettia jo varsin hyvin, mutta näiden järjestelmien käyttäminen virittämisessä vaatii, että laitetta käyttää taitava ja rutinoitunut virittäjä, joka pystyy kontrolloimaan tietokoneen tarjoamia tuloksia. Soivan lopputuloksen määrittelee aina loppujen lopuksi virittäjä itse, käytti sitten apuna mittaria tai ei. Nyrkkisääntönä voidaan pitää, että jollei virittäminen ilman elektronista apuvälinettä onnistu, tulee pelkän laitteen varassa tehdystä virityksestä parhaimmillaankin varsin keskinkertainen.
Viritysmittarit pianonvirityksessä, apuväline vai oikotie?
Melkeinpä vieläkin olennaisempi seikka virittämisessä on käden ja korvan yhteistyö. Viritettäessä on koko ajan pystyttävä kontrolloimaan kielen kitkakohtia ja viritystapin jännitystä, jotta voidaan saavuttaa stabiliteetti virityksen suhteen. Asiantunteva virittäjä myös vertaa aina työtä tehdessään tekeillä olevaa ääntä jo tehtyihin alueisiin ja intervalleihin. Muutoksia aiemmin viritetyissä alueissa ei voi havaita, jos seuraa vain ääni kerrallaan viritysmittarin antamia ääniä vertailematta niitä kokonaisuuteen.
Näin ollen voidaan sanoa että mittarin käyttäminen sinänsä ei tee virittäjästä hyvää tai huonoa, mutta kunnollisen tasavireisen ja hyvin soivan virityksen pystyy tekemään (mittarin kanssa tai ilman) vain virittäjä, joka pystyy sen hyvin tekemään myös pelkällä korvalla.
